Saanko itselleni jotain, joka antaa minulle ylitsevuotavaa iloa?
Tuoko se minulle toistuvia jännittäviä löytöjä?
Saan sen minkä tahdon - pysymällä menneessä, saan sen.
Katson menneeseen, vaikka tahdon uutta - saan menneen.
En voi istua yhtä aikaa kummallakin puolella, minun on valittava.
Me olemme kaikki tällä hetkellä valinnan edessä, koko ihmiskunta.
Toisaalta menneisyys, perinteet, tottumukset, turvallisuuden tunne.
Taasen nykyisen maailmanmenon katastrofaalisuus, jonne se vääjäämättä johtaa.
Oman maailmani ja yhteisen maailmamme intressien ollessa vastaavat.
Mennyt maailmamme on jumiutunut maailma.
Se ei ole vapaan luovuuden maailma, se on kovettunut, pikeentynyt.
Haluanko tosiaan pysyä tuollaisessa, kaikesta huolimatta?
Jos vastaan: En! - hyvä, silloin olen valmis aloittamaan muutoksen.
Olemme kulkeneet pitkän tien täällä maapallolla, josta viimeiset tuhannet vuodet ovat olleet kaikkein pimeimmät ja raskaimmat.
Tämän aikana olemme kadottaneet itsestämme lähes kaiken tietoisuuden valon.
Olemme vain toistaneet menneisyyttämme yhä uudelleen, olemme tottuneet pitämään sitä ainoana oikeana mallina.
Sitä olemme sitten kutsuneet kehitykseksi, kun olemme kehittäneet tiettyjä uusia fyysisiä vempaimia. Käsittämättä, että tämäkin ainutlaatuisen tuntuinen tekniikka ei loppupeleissä sittenkään voi olla kuin melko raskasta, hidasta ja vaivalloista, verrattuna tulevaisuuden mullistaviin tekniikoihin (ja myös entisiin, esim. muinaisella Atlantis-mantereella).
Tämä on hyvä ajankohta muutokselle: hajoamistilassa oleva maailma, varmaa on vain epävarma.
Kun sanon: kyllä!, minulle alkaa tapahtumaan mielenkiintoisia asioita, alkaa vähitellen tulemaan muutoksen tunne.
Vaikka motiivit useisiin asioihin muuttuvatkin, niin tärkein - luottamus kaikkein parhaimpaani pysyy.
Jokaisella on oma tiensä, jota vain hän osaa käyttää hyväkseen.
Me voitamme! Minä voitan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti